ETUSIVU      TIETOA MEISTÄ

Historia


Päijänteen Hirsirakenne Oy on perustettu Elokuussa 2008, joten olemme yhtiönä varsin uusi toimija. Yhtiön perustivat sisarukset Pirjo Apajainen ja Ismo Liljendahl.
 
Tuotantolaitoksemme sijaitsee Padasjoella Nyystölän kylässä, noin 50 km Lahdesta pohjoiseen (valtatie 24 pitkin Jämsän suuntaan). Tilat ovat olleet tuotantokäytössä useita vuosia ja puualan yrityksiä on ollut vuodesta 1978 lähtien. Hirsirakennuksia tiloissa on valmistanut Pinedoor Oy (1985–1991) sekä Real Pine Oy (1991–2008).
 
Syyskuussa 2008 teimme kaupat hirsituotannon koneista ja laitteista Real Pine Oy:n kanssa, joten hirsirakentaminen jatkuu tuotantotiloissa tulevaisuudessakin.
 
 

Henkilöstö


Päijänteen Hirsirakenne Oy:n palveluksessa olevat ovat saaneet puualan koulutuksen ja ovat toimineet puu- ja rakennusalalla usean vuoden ajan.
 
Hirsirakennusten valmistuksesta käytössämme on tietotaitoa ja osaamista yli 40 vuoden ajalta niin kotimaan kuin vienninkin osalta.
 

 

Yritys

 
Toimintamme perustana on asiakasläheisyys, yksilöllisyys sekä laatu. Näillä ja henkilökohtaisella palvelulla pyrimme saamaan kaupanteosta asiakkaalle mahdollisimman miellyttävän kokemuksen. 
 
Yrityksemme on Suomen Yrittäjien jäsenyritys
 
 
 

Yhteistyössä


Samassa pihapiirissä toimii myös ovia ja ikkunoita mittatilaustyönä valmistava Ikkuna-apaja, jonka tuotteita käytämme myös rakennuksissamme.

Ikkuna-apajan kotisivuille.
 
 
Copyright & Webmaster:
Päijänteen Hirsirakenne Oy